Nimi: Yecha
Ikä: 5v
Laji: Sekarotuinen koira
Sukupuoli: Uros
Lauma: Laumaton
Vanhemmat: i. Kheiron (Kuutamon) e. Fealicy (Tucin)
Sisarukset: [Jacta], [Fereqhi], Haw, Yatspy, Ferony, sekä puoliveli Brandon
Ulkonäkö: Tummanharmaa otsatukka. Pieni parta. Pohjavärinä harmaa, vasemmassa etujalassa valkoista
nilkkaan asti, oikeassa takajalassa puolisukka. Myös otsassa ja niskassa on valkoista. Kooltaan Yecha on hieman
normaalikokoista pienempi. Häntä on kippuralla.
Faktaa:
Yecha on rauhaarakastava herra. Hänellä on paha tapa ihastua lähes jokaiseen vastaantulevaan narttuun, ihastuminen saa myös
joskus hänen runosuonensa sykkimään. Jos Yecha olisi ihminen, hän luultavasti kulkisi boheemit vaatteet ja runokirja
kainalossa ulkona. Herra pitää myös kukista ja muusta kauniista.
Uros on yleensä optimisti, mutta masentuu toki silloin tällöin. Tällaisia kohtauksia on kuitenkin suhteellisen harvoin. Yecha
on myös tarkka omasta ulkonäöstään ja käyttää mielellään aikaa esimerkiksi otsatukkansa siistimiseen. Hän ei silti
epäröi "liata takkiaan" viehättävän nartun puolesta. Herra haluaisi olla rohkea ritari, joka taistelee rakkaimpansa
puolesta, mutta todellisuudessa koira on onneton taistelija, joka saa useimmiten kahakassa köniinsä.
Menneisyys:
Yecha syntyi Andriaanaan Kheironin raiskaaman Fetan pentueeseen. Uros eli onnellisen lapsuutensa sisarustensa
kanssa, vaikka ei koskaan tavannutkaan isäänsä.
Suhteet:
- Tavatut - Fiore, Lesi, Jodossenin, Kookaburra
- Ystävät -
- Ihastukset -
- Vihaa -
Pelaaja: Sheena
Pelipaikka: Andriaana
Suursuvun sukupuu
Kuvia
Fanitaidetta
~Takaisin etusivulle~
|