Dew
Roi
Odora
Grace
|
|
Kuolleet tai saarelta poistuneet hahmot.
Nimi: Shinara Ikä: 4v Laji: Collie Lauma: Djala Puille ja lehdille mukavia jutusteleva Shinara oli melko outo hihhuli Adnriaanaan saapuessaan. Hän osasi omien sanojensa mukaan ennustaa, ja tekikin muutamia mielenkiintoisia ennustuksia saarella ollessaan. Aina ystävällinen naaras masentui kuitenkin melkoisesti huomatessaan saarella olevan lahkon ja sen vaikutukset. Naaras joutui myös muutaman kerran lahkolaisen hyökkäyksen kohteeksi. Viimeinen koitui naaraan kohtaloksi Sir Noroar de Madelinen (Kuutamo) heittäessä collien kalliolta. Shinaran sivut
Nimi: Grey Ikä: 6v Laji: Saksanpaimenkoira Lauma: Laumaton Andriaanaan tullessaan Grey oli melko tylsämielinen ja jäykkä koiraherra. Vietettyään saarella muutamia kuukausia sakemanni otti kipakan luonteensa ansiosta yhteen Miseryn (Lara) kanssa ja sai pahasti selkäänsä. Taistelun seurauksena uros menetti muistinsa ja liittyi vieläpä lahkoonkin. Ajankaan kanssa uros ei kuitenkaan enää sopeutunut saarelle ja niinpä hän lähti yhdessä Crinan (Lara) ja Nilan (Kuutamo) kanssa pois saarelta pienen lautan kanssa. Greyn sivut
Nimi: Yecha Ikä: 5v Laji: Sekarotuinen koira Lauma: Laumaton Yecha on rauhallinen, tunteikas ja herkkä herra. Hän syntyi Kheironin raiskaaman Fetan pentueeseen ja eleli 5 ensimmäistä vuottaan Andriaanassa. Vuosien kuluessa osa sisaruksista sai pentuja ja puolisoita. Tästä hieman kateellisena koirauros päätti lähteä etsimään onneaan muualta maailmalta, Yecha kun ei koskaan löytänyt omaa rakasta saarelta Yechan sivut ~Takaisin etusivulle~ |
Eclipse
Viper
Ace
|