Nimi: Ace
Ikä: 2 1/2v
Laji: Susi
Sukupuoli: Uros
Lauma: Edera, vartiokaarti
Vanhemmat: i. Rozie e. [Dariela]
Lahko: Ei
Ulkonäkö: Pohjaväri valkoinen. Tummat merkit, jotka vaalenevat ylöspäin mentäessä, naamassa, kaulassa,
vatsassa ja hännän alla. Tummat valesilmät.
Varpaat lähes mustat.
Harja on tuuhea ja oranssihtavan ruskea. Pitkä on otsatukka palmikoitu kahdelle letille, jotteivät vapaana liehuvat kutrit olisi tiellä.
Tassuissa paljon tuuheaa karvaa, eikä varpaita aina edes näe alta. Silloin kun varpaat vilahtavat
esiin, tarkka katsoja saattaa erottaa karvojen alta valkoiset kynnet.
Silmät oranssihtavan ruskeat, kuten harjakin.
Ace on perinyt hoikan, hieman femiinisen vartalonsa isältään Rozielta. Uros tuskin antaisi paljon arvoa sirolle
vartalolleen, mutta onkin koulutuksensa ansiosta saanut hieman ylimääräistä lihasmassaa luidensa ympärille.
Harjoitustensa ansiosta Ace näyttää siis hieman miehekkäämmältä ja voimakkaaltakin susiurokselta.
Aseenaan Ace kantaa suurta hilparia. Oikeassa etujalassa oleva sininen huivi kertoo Acen kuuluvan vartiokaartiin.
Tietoa:
Ace on pienestä pitäen koulutettu ederalaiseksi. Kartanon ajatusmaailma on upotettu uroksen päähän melko
kiitettävästi, mikä näkyy erityisesti muiden laumojen halveksunnalla. Ace on kohtelias tapaamilleen
koiraeläimille, mutta harvemmin vaivautuu peittämään ylimielisyyttään kohdatessaan jonkun muun
kuin Ederan edustajan. Tämä tulee helposti ilmi uroksen tavassa yllyttää keskustelukumppani jutustelemaan
laumoista ja niiden välisistä eroista. Teräväkielisempi keskustelukumppani saa kuitenkin melko helposti
nuoren uroksen nielemään rehvastelunsa.
Jos tästä nuoren riikinkukon kerskailusta ei jaksa välittää, Acesta voi saada kelpo seuraakin. Uros on
seurallinen, puhelias ja ottaa mielellään myös pieniä harjoituskamppailuja, jos
sellaiseen sattuu tilaisuus. Tokihan nuori ja voimakkaaksi itsensä tunteva susinuorukainen haluaa kokeilla
rajojaan.
Ederalaisten keskuudessa Ace on nöyrempi kuin mitä lauman rajojen ulkopuolella. Arvoasteikossa
vartiokaartilaisen tasolla oleva susi tottelee ja kunnioittaa johtoaan. Pieni niskurointi silloin tällöin
kuuluu kuitenkin kurittoman ja kapinallisen nuorukaisen luonteeseen. Saamansa tehtävät uros kuitenkin suorittaa
kuuliaisesti, eikä välttele saamaansa vastuuta. Tavallisten laumalaisten keskuudessa Ace on yleensä oma
hyväntuulinen itsensä ja jutustelee mielellään niitä näitä muiden kanssa.
Hilpariinsa nuori susi on poikkeuksellisen kiintynyt. Uros kantaa sitä mukanaan kaikkialle ja saattaa saada
odottamattoman hepulin, jos joku tuiki tuntematon yrittää hänen aseeseensa koskea.
Hieman turhamaisuuttakin Acesta löytyy. Uros on tietoinen sirosta vartalostaan, mutta yrittää myös
korostaa miehiä piirteitään. Puuhea ja pitkäksi kasvanut otsaharjakin on letitetty, jotteivät
pitkä harja saisi ketään luulemaan Acea nartuksi.
Narttujen seurassa Ace heittäytyy usein leikkisäksi ja nauttiikin usein kauniimman sukupuolen huomiosta
miellyttävän ulkonäkönsä ansiosta.
Elämä:
Ace syntyi Andriaanan-saarelle yllätyspentueeseen Rozien ja Darielan viettämän yhteisen yön seurauksena. Dariela ei kertonut urokselle pienestä vahingosta,
vaan päätti hoitaa pennut itse. Kauan ei tuore äiti saanut perheenlisäyksestään iloita. Divian ja Odora yllättivät naaraan, ja tappoivat tämän uhratakseen
herralle. Divianin sytyttämän metsäpalon, ja Rozien paikalle tulon takia, uhraaminen keskeytyi ja kaksikko luikki karkuun jättäen kuolevan Darielan
pentuineen taakseen.
Rozien onnistui pelastaa Ace liekehtivästä metsästä, mutta muut pennut eivät olleet kestäneet pesäänsä levinnyttä kuumuutta ja jäivät metsään
Darielan tavoin.
Rozie kasvatti poikansa itse, eikä Ace huonoa kohtelua saanut ollenkaan. Pentuajoista asti isälle ja pojalle kehkeytyi hyvät ja läheiset välit.
Albiinouros ei kuitenkaan liittänyt poikaansa Afueliin, vaan eräänlaisena hyvityksenä Roille, luovutti antoi Acen Ederalle.
Ederaan liittyminen antoi Acelle paljon mahdollisuuksia, mutta myös velvotteita ja töitä. Roi opetti mustavarpaisen nuorukaisen taistelemaan, ja
antoi nöyrälle oppilaallen luvan valita aseen itselleen. Ace löysi hilparin kartanolta, ihastui siihen, ja on siitä pitäen kantanut
sitä mukanaan.
Koulutuksensa ohessa Ace liittyi vartiokaartiin, ja onkn tunnollisesti omilla vuoroillaan vartioinut Ederan maita.
Lisäksi susi toimi lapsenkaitsijana tuoreille susiklaanipennuille, joutuen kestämään prinssien ja prinsessoiden höykytyksen. Susiurokselle oli
melko musertavaa huomata, että oma taistelukoulutus sai väistyä johtajan pentujen koulutuksen tieltä. Ace oli kuitenkin saanut hyvät perustaidot,
ja päätyikin pian antamaan tukiopetusta Irianille, susipesueen nirppanokkaiselle prinsessalle.
Suhteet:
- Tavatut - Roi, Dew, Grace, Divian, Irian, Shala, Hallayö, Azallac, Kulta, Kerwan, Deana, Noir, Andalusia Sunwind,
Ister, Zephyr, Ocean, Raquel, Cayden
- Ystävät -
- Ihastukset -
- Vihaa -
Pelaaja: Sheena
Pelipaikka: Andriaana
Pelit:
Can you keep a secret? – Peli Irianin kanssa
Kartano – Ederan YP
Erimielisyys ei asu täällä – Peli Noirin ja Andalusia Sunwindin kanssa
Ha, gotcha – Peli Irianin kanssa
Uusi sukupolvi – Susiklaani peli
”Tervetuloa Ederaan” – Peli Gracen, Rozien, Dewn, Roin ja Divianin kanssa
Kuvia
Fanitaidetta
~Takaisin etusivulle~
|